Jokaisen tulee löytää yrittäjyydestä ja arkisesta tekemisestä juuri itselle merkityksiä, innostusta ja energiaa tuottava toimintamalli – eli rakentaa juuri sitä omannäköistä yrittäjyyttä. Yrittäjyys on parhaimmillaan omana aitona itsenäsi olemista – se välittyy takuulla myös asiakkaan suuntaan.
Millaiset asiat draivaavat juuri sinua yrittäjänä?
Reissin Motivaatioprofiilissa on 16 motivaatiotekijää eli perustarvetta, jotka motivoivat meitä kaikkia. Perustarve voi olla korkea tai matala tai jotakin siltä väliltä.
Mistä erityisesti pidin motivaatioprofiilissa, on se, että mikään motiivi ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono, vaan jokainen voi olla vahvuus.
Kamppailetko aikaansaamisen tai paremminkin sen kanssa, että tehdään paljon koko ajan, mutta ei saada aikaan oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä asioita?
Miten työelämässä saadaan enemmän aikaan juuri haluttuja asioita? Ei siis vain enemmän tekemistä tai vain sen iänikuisen todo-listan tyhjennystä vaan enemmän suunniteltuja tekemisiä ja haluttuja tuloksia?
Tutkimusten mukaan sisäisesti motivoitunut ihminen on energinen, aikaansaava, työhönsä sitoutunut ja nauttii siitä. Omien sisäisten motivaatiotekijöiden tunnistaminen ja ymmärtäminen niin itsessään kuin muissa antaa erinomaiset lähtökohdat itsensä johtamiseen ja omassa työssä onnistumiseen, mutta myös tiimin toimintaan ja menestymiseen.